Kaisan juhlapuhe – 8.10.2016

Rakkaat Viinikan Sinitytöt, lippukuntalaisten vanhemmat ja kutsuvieraat, tervetuloa Viinikan Sinityttöjen 60v juhlaan. Ensinnäkin suuri kiitos kaikille juhlan järjestelyihin osallistuneille, ilman teitä tätä juhlaa ei olisi. Suurimman kiitokseni kuitenkin haluan osoittaa teille lippukuntalaisten vanhemmat. Te kuskaatte omaa pientä partiolaistanne leireille ja kirkolle, taistelette urheasti kuksaa vastaan, luette sähköpostianne ja kuuntelette partioilot ja murheet.

”Vahinko etteivät äidit saa lähteä milloin haluavat ja ruveta nukkumaan taivasalla, varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat” Näin sanotaan muumeissa, mutta kyllä meidän partiolaisten äidit saavat ruveta nukkumaan taivas alla, mutta eivät kuitenkaan lähteä minnekään, sillä myös me vähän isommat partiolaiset tarvitsemme joskus äidin apua. Joku tarvitsee auto lainaan, toinen lasten hoitoapua ja kolmas jonkun joka ehtii muuten vaan auttamaan partiojutuissa.

Nyt saankin loistavan tilaisuuden kiittää omaa äitiäni. Hän ei itsekään tiedä, että hänestä on tullut oikea himopartiolainen. Äiti järjestää menojaan, jotta saan lainattua autoa leireille, äiti tulostaa materiaaleja tai ainakin irrottaa juuttuneita papereita tulostimesta. Äiti kuuntelee kotona kaikki partiokiukuttelut ja hakenut olemattomalla varoitusajalla mehua lippukunnan joulujuhlaan.

Kaikki alkoi siitä kun aloitin yhdeksänvuotiaana sudenpentuna. Sain tehtäväkseni kirjoittaa meidän päiväkirjakansioon, jonka kotona kuitenkin pudotin. Silloin kaikki sivut lensivät lattialle ja olin aivan itkupaniikissa ajatellen, että nyt minut varmasti potkaistaan partiosta pihalle. Äiti kuitenkin järjesti kansion sivut takaisin ja no tässä ollaan.

(Joskus myöhemmin kuitenkin tajusin, että ei täältä ketään pois heitetä :D)

Vasta noin vuosi sitten pohdin partiolupausta tarkemmin ja tajusin, että siinä on mustaa valkoisella. Lupauksessa luvataan parhaani rakastaa jumalaani, omaa maatani ja maailmaa, toteuttaa partioihanteita ja olla avuksi toisille.

Juuri tuon ”Lupaan parhaani mukaan” voisi irrottaa kokonaan ja käyttää sitä kaikessa muussakin partioon liittyvässä. Se olkoon lohtuna minulle, joka huomaan unohtaneeni jotain oleellista. Sinulle, joka et vieläkään ole oppinut suunnistamaan. Hänelle, sille pienelle Kaisalle, joka pudotti kansion. Meille jotka hyvästä yrityksestä huolimatta putosimme talvierätaitokurssilla lieteojaan. Teille joita kiukuttaa eikä aina jaksa huvittaa. Heille jotka eivät ehkä koskaan opi merimiessolmua.

Tässä puheessa en halua lainata Raamattua, suurten partiohenkilöiden kirjoituksia, vaan Muumeja. ”Tämä tyttö ei väisty tai pelkää missään, hän juhlii ja riehuu tai on ikävissään. Hän siitä niin tykkää ja siinä on syy, hän on hurmaava, kiukkuinen, onnekas Myy.” Näin Muumit kuvaavat Pikku Myytä. Mutta tiedättekö mitä minulle tuosta kuvauksesta tuli mieleen. Minulle tulitte mieleen te, ihanat visityt. Muumien ajatuksia voi kuitenkin ajatella myös syvemmin partioon liittyen. Jos elät niin kuin Muumit neuvovat säästyt paljolta pahalta ja samalla elät aika lailla partion arvojen mukaisesti. Ajattelepa Muumipeikkoa, joka on aina valmis uuteen seikkailuun, Muumimammaa joka ajattelee, että jos joku syö pannukakkua, hän ei voi olla paha tai Nuuskamuikkusta, joka elää täydellisessä tasapainossa luonnon kanssa.

Tai mitäpä jos kaatosateen yllättäessä osaisimmekin vain todeta: ”Sade kuin sade, tämä vain sattui olemaan tavallista märempi”, ottamatta siitä sen suurempaa stressiä. Entä mitä tosi partiolainen ajattelee kun löytää langan pätkän: ”Langan pätkä, sen voisi muuttaa vaikka spagetiksi”.

Muumipapan sanoin voisi kuvata partiota: ”Täällä on paljon sellaista, mitä ei voi ymmärtää.” Siis ainakaan sellainen joka ei ikinä ole ollut partiossa.

”Hänellä oli suuri suku ja paljon tuttavia, katsos, tuttavia voi olla kuinka paljon tahansa, vaikka ei olekaan yhtään ystävää.” toteaa Nuuskamuikkunen eräässä muumikirjassa. Mutta meillä partiolaisilla on ystäviä. Itse saan olla onnellinen niistä rakkaista ja korvaamattomista partioystävistä, joita täältä olen saanut ja joiden kanssa olen saanut kokea niin paljon. Usein mietinkin katsellessani sudenpentujen touhuilua, että toivottavasti hekin saavat mahdollisuuden yhtä antoisiin ja pitkälle vieviin partioystävyyksiin, joita niin moni visity on partiopolulla päässyt rakentamaan.

Toinen, mikä tekee partiosta rakkaan harrastuksen, ovat ihanat lapset ja nuoret. Voi sitä iloa kun pieni sudenpentu saa vain ihmetellä Iidesjärvessä asuvan piisamin koloa tai vanhemmat kertovat kuinka tärkeä harrastus tämä lapsille on. Ihanaa onkin ajatella, että ehkäpä 70v juhlaa ovat järjestämässä juuri ne pienet sudenpennut.

Loppuun vielä kerran lämpimästi tervetuloa meidän 60v juhliin!

Päätän puheeni Muumipapan ajatukseen:” Elämä on täynnä suuria ihmeitä, sille joka on valmis ottamaan ne vastaan.” Ollaan aina valmiina ja muistetaan, että partio on yksi niistä seikkailuista.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.